Google järjesti eilen San Franciscossa pienen lehdistötilaisuuden, jossa se esitteli Android 2.2:n uutta puheohjausta ja Chrome to Phone -toimintoa.
Edellisissä Androidin versioissa puheohjaus on koskenut vain hakuja, mutta uuden -sovelluksen avulla Android 2.2 -puhelimen käyttäjä voi käskyttää puhelintaan äänen perusteella. Tuettuja toimintoja ovat mm. tekstiviestien/sähköpostin lähettäminen, halutun musiikkikappaleen toiston aloittaminen, muistiinpanojen tekeminen, navigoinnin käynnistäminen ja puheluiden tekeminen tietyn alueen tiettyyn yritykseen.
-lehden tekemän kokeilun perusteella puheohjaus vaatii hieman totuttelua, eikä se tunnista kaikki sanoja aivan oikein, mutta tekniikka vakuutti ainakin testaajan, joka ei ole kuitenkaan täysin varma tekniikan yleistymisestä.
Voice Actions ei tunnista esim. suomea, joten komennot ja sanat pitää puhua englanniksi. Tämä rajoittaa puhekomentojen yleistymistä ainakin niissä maissa, joissa englanti ei kuulu käyttökieliin.
on puolestaan Chrome-selaimelle julkaistu laajennus, joka mahdollistaa sisällön lähettämisen Android 2.2 -puhelimen ruudulle. Tietokoneen selaimen lisäksi sama sovellus pitää asentaa puhelimeen, jonka jälkeen tietokoneen selaimesta voi lähettää puhelimeen sisältöä nappia painamalla. Järjestelmä rakentuu Android 2.2:n tukeman -rajapinnan (C2DM) päälle, ja Chromen lisäksi vastaavan toiminnallisuuden voi rakentaa muihinkin sovelluksiin.
Chrome to Phone tukee tavallisten linkkien lisäksi Google Mapsin käynnistämistä haluttuun sijaintiin, YouTube-videoiden avaamista YouTube-sovelluksessa, tekstin lisäämistä leikepöydälle ja puhelinnumeroiden lisäämistä.
Alla puheohjausta esittelevä video


Puhelinmaailmassa on huhuttu jo vuosien ajan Sony Ericssonin pelikonsolin ja puhelimen yhdistävästä laitteesta, mutta mitään konkreettisia tuotejulkaisuja tältä osin ei ole nähty. Nyt huhut tällaisen laitteen osalta ovat jälleen nousseet esille, kun -sivusto julkaisi juorukellolta saatuja tietoja kyseisestä laitteesta.
HTC:n tulevista matkapuhelimista on saatu viime päivien aikana runsaasti esimakua, kun nettiin on vuotanut videoita sekä Schubert- että Desire HD -puhelimista.
Euroopassa asuvat HTC:n Desire-puhelimen omistajat saivat tänään kuulla ilouutisia, kun HTC vahvisti jakelun alkavan kyseisen puhelimen osalta tänä viikonloppuna.

